Paperiteollisuuden toiminnan lisäksi Emering Oy solmi alkuvuodesta 2008 sopimuksen ruotsalaisen suunnittelutoimiston Swecon kanssa. Sopimus sisälsi tutkimuksia Eesti Energian murskainyksiköiden värähtelyjen vaikutuksista murskainrakennusten tämän hetkiseen kuntoon sekä analyysin tulevasta kestosta. Eesti Energialla on Narvan alueella kaksi suurta voimalaitosta, jotka tuottavat koko Eestin energian. Voimalaitokset polttavat ns. palavaa kiveä, joka jauhetaan suurissa murskainyksiköissä. Yksiköissä on useampia jauhimia yhtä aikaa käytössä. Narvan alueelta louhittavaa palavaa kiveä löytyy tiedettävästi vain muutamilta alueilta maailmasta. Kivi murskataan jauheeksi ja poltetaan suurissa kattiloissa. Kiveä voidaan jatkojalostaa myös öljyksi. Emering Oy:n toiminnan laajentaminen merkitsee asiakkaille yhä kokonaisvaltaisempaa palvelua.